Turun Dynamossa järjestetyllä Elämän valttikortit -klubilla vierailleet dj:t soittivat elämänsä 50 tärkeintä kappaletta - hienoja ja viileitä biisejä.

Hanttikortit-blogissa esiteltäviä kappaleita on yli neljä kertaa enemmän. Esitysten taso vaihtelee helvetistä taivaaseen, mutta omasta mielestäni ne kaikki ovat mahtavia. Nää laulut teki minusta tän miehen.

perjantai 7. lokakuuta 2011

#137: It's A Shame - Spinners (1970)


Hyvä soulbiisi voi kertoa sydänsuruista ja samalla parantaa niistä. Spinners-yhtyeen It's A Shame on sellainen biisi.

Vuonna 1954 Detroitin lähellä perustettu lauluyhtye The Domingoes muutti nimensä Spinnersiksi aloittaessaan levytysuransa Harvey Fuquan Tri-Phi-merkillä vuonna 1961. Tuolloin kokoonpanoon kuuluivat perustajajäsenet Billy Henderson, Henry Fambrough, Pervis Jackson sekä myöhemmin mukaan liittyneet Bobbie Smith ja George Dixon. Vuonna 1963 Edgar "Chico" Edwards tuli Dixonin tilalle päävokalistiksi ja Tri-Phi myytiin artisteineen Motownille.

G.C. Cameron korvasi Edwardsin päävokalistina yhtyeen ensimmäisen LP:n jälkeen vuonna 1967. Vuonna 1970 Spinnersin jäsenet työskentelivät Motownin menestysartistien roudareina ja juoksupoikina. Asiaan tuli muutos, kun yhtiön teinitähti Stevie Wonder halusi näyttää kykynsä biisintekijänä.

Wonderin, Lee Garrettin ja Syreeta Wrightin kirjoittama It's A Shame päätti Spinnersin lähes viisi vuotta kestäneen kuivan kauden. Sama tiimi oli kirjoittanut myös vain viikkoa aikaisemmin ilmestyneen Wonderin ykköshitin Signed, Sealed and Delivered.

It's A Shame nousi USA:n R&B-listan neljänneksi ja pop-listan neljänneksitoista. Kappale oli singlelistan kahdennellakymmenennellä sijalla myös yhtyeen ensimmäinen hitti Britanniassa. Siellä yhtyettä kutsuttiin aluksi nimellä Motown Spinners ja sitten Detroit Spinners erotukseksi samannimisestä Liverpoolissa vuonna 1958 perustetusta folk-yhtyeestä.

Toisen albuminsa 2nd Time Around (1970) jälkeen Spinners päätti Aretha Franklinin suosituksesta siirtyä Atlantic-yhtiön leipiin. Kokoonpano nousi mustan musiikin kärkinimeksi tuottajasäveltäjä Thom Bellin mestaroimalla philly soulilla.

G.C. Cameron halusi jäädä Motownille, joten hänen serkkunsa Philippe Wynné liittyi hänen tilalleen päävokalistiksi. Wynné ja falsettiosuudet laulava Fambrough esiintyvät edukseen seuraavassa Soul! -ohjelmaan tehdyssä taltioinnissa vuodelta 1973.



Spinnersin suurimmat menestysvuodet päättyivät Wynnén eroon vuonna 1977. Michael Zager tuotti yhtyeelle vielä pari isoa discohittiä vuonna 1980. P-funk -yhteisöön liittynyt Wynné sai neljä vuotta myöhemmin sydänkohtauksen keikalla ja menehtyi. Spinnersin viimeinen listamerkintä on I'll Be Around -hitin uusintaversio vuodelta 1995 Rappin' 4-Tay -nimisen MC:n kera. Elossaolevat jäsenet Fambrough ja Smith jatkavat edelleen keikkailua uusien naamojen kanssa.

PS.

Spinnersin hanttikorttikappaleen tunnetuin cover lienee Monie Loven rapversio It's A Shame (My Sister) vuodelta 1990. Version ovat tuottaneet The Beat- ja Fine Young Cannibals -yhtyeissä soittaneet kitaristi Andy Cox ja basisti David Steele, jotka myös soittavat biisillä. Levykanteen on merkitty vierailevaksi kitaristiksi Wynnén p-funk -kamu Bootsy Collins.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti