#129: It Can't Come Quickly Enough - Scissor Sisters (2004)

Multi-instrumentalisti ja biisintekijä Scott "Babydaddy" Hoffmanin sekä vokalistien Jason "Jake Shears" Shellard ja Ana "Matronic" Lynch New Yorkissa 2000-luvun alussa perustamasta electroclash-performanssiryhmästä kehittyi muutamassa vuodessa suosittu viisihenkinen soft rock -yhtye.

Derek "Del Marquis" Gruen soittaa viisikossa soolokitaraa ja tarvittaessa bassoa. Alkuperäinen rumpali Patrick "Paddy Boom" Seacor siirtyi syrjään vuonna 2007, jolloin hänen tilalleen pestattiin Randy "Real" Schrager.

Scissor Sistersin pienellä newyorkilaismerkillä julkaiseman singlen b-puolen, Pink Floyd -cover Comfortably Numbin (2002) herättämän positiivisen hypen ansiosta bändi sai sopimuksen Britannian Polydorin kanssa. Comfortably Numbin uudelleenjulkaisusta tuli kaksi vuotta myöhemmin top 10 -hitti, ja bändin debyyttialbumista Scissor Sisters Britannian vuoden myydyin albumi. Levy julkaistiin USA:ssa puoli vuotta myöhemmin, mutta esimerkiksi Wal-Mart -ketju ei suostunut ottamaan levyä jakeluun bändin imagon vuoksi.

It Can't Come Quickly Enough on Babydaddyn ja Shearsin kasarivaikutteinen koskettava balladi, joka poikkeaa debyytin sisältämästä kepeästä Bee Gees kieli poskessa -tyylisestä falsettidiscosta ja Elton John -henkisestä soft rockista edukseen.

Brighton Domessa kuvattu live-esitys on ripattu DVD-levyltä We Are Scissor Sisters... And So Are You (2004). Se ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Hurrah A Year of Ta-Dah -2DVD (2007) ovat molemmat kovin suositeltavia hankintoja. Joskus välillä tuppaa unohtumaan, että bändin lähes eturivistä seurattu keikka Provinssirockissa 2004 oli itselleni parhaita livekokemuksia ikuna.



Bändin seuraava albumi Ta-Dah (2006) jatkoi aivan debyytin kaavalla, ja menestyi Britanniaa lukuunottamatta edeltäjäänsä paremmin. Kolmannella, alkuperäisestä julkaisuaikataulustaan viivästyneellä albumillaan Night Work (2010) bändi pyrki lähestymään alkuperäistä gay-kohderyhmäänsä mainstream-poppia rankemmalla materiaalilla, mutta hämmentävä samankaltaisuus myöhemmin syksyllä ilmestyneen uusimman Take That-albumin kanssa kyseenalaistaa tavoiteltua "vaihtoehtoisuutta".