#141: Beethoven (I Love to Listen To) - Eurythmics (1987)

Minulla on ollut pari kertaa elämässäni vaihe, milloin olen yrittänyt perehtyä klassiseen musiikkiin. Klassista musiikkiahan on sävelletty vain rajallinen määrä, joten genren voi hallita. Uskon niin.

Aluksi äänitin c-kaseteille radion soittamia sinfonioita ja oopperoita. Niitä tuli viikoittain niin tolkuttomasti, että taskurahani eivät riittäneet tyhjien kasettien ostamiseen eikä aika äänitettyjen kasettien kuuntelemiseen. Koska jo vietin radion (paljon paljon niukemman) pop-tarjonnan johdosta suurimman osan liikenevästä vapaa-ajastani kasettimankan rec-näppäimen tuntumassa, ajan- ja rahankäyttöä oli pakko priorisoida ja äänittää klassisten kasettien päälle poppia. Se oli järkevää.

Seuraavan kerran perehdyin klassiseen musiikkiin opiskellessani taidekoulussa. Koska tavaratalot dumppasivat itäeurooppalaisten orkesterien äänityksiä kuuluisien säveltäjien mestariteoksista, ostin kasoittain halpoja sinfonioita ja oopperoita, kunnes hyllyihini ei enää mahtunut enempää cd-levyjä. Levyjen kuunteluun ei kuitenkaan ollut riittävästi aikaa, ja hyllyihin oli saatava tilaa vinyylilevyille, jotka olivat uudestaan löytäneet tiensä kauppoihin. Hyllyt oli raivattava klassisesta musiikista, että niihin mahtui enemmän poppia. Se oli järkevää.

Jos minulta noin vain lonkalta kysyttäisiin suosikkiartistejani, saattaa olla, etten mainitsisi Eurythmicsia 201:n ensimmäisen joukossa. Se on liian suosittu ja Radio Novan taajaan soittama nimi, enkä halua vaikuttaa juntilta. Teitä Hanttikorttien lukijoita minun on kuitenkaan enää turha yrittää hämätä. Te tiedätte, että minulla on sekä juntti että homo musiikkimaku, ja Eurythmics tyydyttää molempia tarpeitani.

Eurythmics-pari David Allan Stewart ja Annie Lennox tapasivat 70-luvun puolivälissä ja aloittivat musiikillisromanttisen suhteensa ensin punkbändi The Catchissa ja sitten Blondie-tyyppisessä new wave -orkesteri The Touristsissa. Eurythmicsissa romanttinen puoli päätettiin feidata, mutta pariskunnan suhde jatkui ammatillisena kymmenisen vuotta.

Duo oli suosionsa huipulla vuosina 1985-1986 tekemillään R&B-sävytteisillä poprock-hiteillä ja -albumeilla, joihin Stewart oli päävastuullinen. Vuoden 1987 Savage-albumia pidetään enemmän Lennoxin levynä. Musiikillisesti duo palasi aiempien vuosiensa pelkistettyyn synapop-soundiin, ja ainoa Stewartin ja Lennoxin ohella albumilla esiintyvä muusikko oli rumpali Olle Romo, joka myös ohjelmoi levyllä käytettyä NED Synclavier -sämpleriä.

Kappaleista julkaistiin Sophie Mullerin ohjaama VHS-albumi, missä filmaattinen Lennox näytteli identiteettikriisistä kärsivää roolihahmoa. Savagen kanteenkin kuvatun vampin syntytarina esitetään ensimmäisen singlen Beethoven (I Love to Listen To) promovideolla.

Vuonna 1999 tekemänsä comebackin jälkeen duo on julkaissut yhden uuden studioalbumin, kaksi uutta biisiä sisältäneen kokoelmalevyn ja remasteroidut deluxe-versiot aikaisemmista albumeista. Lennox on jatkanut ohessa soolouraansa. Kaksi vuotta sitten ilmestyneelle The Annie Lennox Collection -kokoelmalle sisältyi myös Ash-cover Shining Light. Videolla vilahtelee tutunnäköisiä soittajia.



Lennox on ilmoittanut, ettei Eurythmicsin jatkaminen ole enää todennäköistä. Stewart hengailee sivutoimiselta vaikuttavan soolouransa lisäksi mukana lukuisissa projekteissa, muun muassa Mick Jaggerin, Joss Stonen, Bobin pojan Damian Marleyn ja A.R. Rahmanin kanssa perustamassaan SuperHeavy-superbändissä.