Turun Dynamossa järjestetyllä Elämän valttikortit -klubilla vierailleet dj:t soittivat elämänsä 50 tärkeintä kappaletta - hienoja ja viileitä biisejä.

Hanttikortit-blogissa esiteltäviä kappaleita on yli neljä kertaa enemmän. Esitysten taso vaihtelee helvetistä taivaaseen, mutta omasta mielestäni ne kaikki ovat mahtavia. Nää laulut teki minusta tän miehen.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

#196: For The Love of Money - The O'Jays (1973)



Lauluntekijä- ja tuottajakaksikko Kenneth Gamble ja Leon Huff perustivat Philadelphia International Records -levymerkin vuonna 1971. Levy-yhtiö teki tunnetuksi kokonaan uuden soul-alagenren, phillysoulin, jonka mahtipontisista orkesterisovituksista ja hakkaavista funkrytmeistä kehittyi sittemmin disco, mutta myös 80-luvulla quiet stormiksi kutsuttu laulusoul.

Suurin osa PIR-yhtiön julkaisemasta musiikista tallennettiin Sigma Sound Studioilla Philadelphiassa studion omistajan ja pää-äänittäjän Joe Tarsian toimesta. Noin 30 vakituisen muusikon kollektiivi MFSB (Mother, Father, Sister, Brother) vastasi äänityksistä. Osa muusikoista, kuten Norman Harris ja Bobby Eli toimi myös säveltäjinä ja tuottajina.

Alunperin vuonna 1958 perustettu ja vuodesta 1961 lähtien useille eri merkeille levyttänyt lauluyhtye The O'Jays harkitsi jo uransa lopettamista ennen kuin teki levytyssopimuksen PIR-yhtiön kanssa. Tässä vaiheessa alkuperäinen viisikko oli kutistunut Walter Williamsin, William Powellin ja päävokalisti Eddie Levertin trioksi. Heti ensimmäinen PIR-single Backstabbers (1972) nousi USA:n R&B-listan ykköseksi ja ylsi miljoonamyyntiin.

Seuraavan vuoden lopussa trion toiselta PIR-albumilta Ship Ahoy singleksi lohkaistu For The Love of Money kipusi R&B-listan kolmanneksi ja pop-listan yhdeksänneksi huhtikuussa 1974. Yli seitsemänminuuttinen albumiversio oli pohjustanut hyvin listamenestystä saamalla pituudestaan huolimatta yllättävästi soittoaikaa radiossa.

Kappaleen raamatullinen nimi oli peräisin Uudesta testamentista, Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle: "Rahan himo on kaiken pahan alkujuuri". Tyrmäkkä ja yhteiskuntakriittinen funkbiisi osoittaa, että PIR ja The O'Jays taipuivat paljon muuhunkin kuin siihen sinfoniseen discosoul -tyyliin, mistä levymerkki ja yhtye parhaiten tunnetaan. Vuoden 1975 parhaan R&B-esityksen Grammy-palkinnon The O'Jays kuitenkin hävisi Rufus-bändille.

Yhdeksi For The Love of Money -kappaleen säveltäjäksi on Gamblen ja Huffin lisäksi kreditoitu biisiä dominoivan legendaarisen bassokuvion soittanut funk- ja jazz-mies Anthony Jackson. Tarsia äänitti Jacksonin wah wah -basson phaser-efektin läpi ja Gamble lisäsi miksausvaiheessa kaikua. Jackson ei kuulunut MFSB:n vakituiseen väkeen, eikä ole mukana myöskään Soul Train -ohjelmassa taltioidulla videolla.

CBS-jättiläisen jakelussa Philadelphia Internationalin back-katalogi oli arvossaan, eikä PIR-albumeita koskaan Tamla Motown- ja ABC-julkaisujen tavoin dumpattu supermarkettien cut out -laareihin. Nykypäivänä sillä ei tietenkään enää ole merkitystä, kun vanhat dollarin / neljän markan levytkin on hilattu huippuhintoihin. Ship Ahoy -LP:n arvo on pysynyt vuosien saatossa suurinpiirtein ennallaan.

Vuosikymmenen puolivälissä Philadelphia International Records oli merkittävin soul-levymerkki. The O'Jaysin menestys jatkui R&B-albumilistalla aina 2000-luvun alkuun saakka. Singletkin nousivat hätyyttelemään R&B-listakärkeä vielä 90-luvun alussa. Pop-listoilla trio ei pärjännyt enää 70-luvun jälkeen.

PS.

Sanomaltaan edelleen ajankohtaisen For The Love of Money -biisin bassokuvio saattaa olla tuttu Grandmaster Melle Melin ja The Furious Fiven old school hip hop -singleltä Step Off (1984). Ympäri käydään - Melle Mel aloittaa kappaleen kuuluisalla Rufusin solistia Chaka Khania ylistävällä rapillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti