Turun Dynamossa järjestetyllä Elämän valttikortit -klubilla vierailleet dj:t soittivat elämänsä 50 tärkeintä kappaletta - hienoja ja viileitä biisejä.

Hanttikortit-blogissa esiteltäviä kappaleita on yli neljä kertaa enemmän. Esitysten taso vaihtelee helvetistä taivaaseen, mutta omasta mielestäni ne kaikki ovat mahtavia. Nää laulut teki minusta tän miehen.

tiistai 10. toukokuuta 2011

#200: Song With A Mission - The Sounds (2006)

Helsingborgilaisten lukiokavereiden Félix Rodríguezin, Maja Ivarssonin, Johan Bengtssonin ja Fredrik Nilssonin vuonna 1998 perustaman The Sounds-yhtyeen toinen albumi Dying To Say This To You äänitettiin Kalifornian Oaklandissa.

Levyn tuotti Jeff Saltzman, joka oli hankkinut mainetta aiemmin The Killers-yhtyeen debyytillä Hot Fuss (2004). Albumin ensimmäiseksi singleksi valittiin sen skandinaavisen rajusti toimintarokkaava avausraita, Rodriguezin rollari-/strokesmaisella kitarariffillä starttaava vauhdikas Song With A Mission.

Sielukkaan lisänsä kappaleeseen tuovat taustalaulajattaret Jeanie Tracy ja Annie Stocking. Sooloartistinakin klubihittejä levyttänyt Tracy oli mukana 1980-luvun alussa Sylvesterin taustayhtyeessä Two Tons Of Fun. Stocking on laulanut mm. Van Morrisonin ja Whitney Houstonin taustalla.

The Soundsin missio ei ollut sen vähäisempi kuin pop-maailman valloitus. Vuonna 2006 yhtye teki yli 200 keikkaa, joista yli puolet yhtyeen päämarkkina-alueella USA:ssa. Song With A Missionista ei tullut suurta hittiä, mutta varsinkin seuraavat albumilta lohkotut singlet Painted By Numbers ja Tony The Beat toivat yhtyeen nimen yhä suuremman yleisön tietoisuuteen.

Maaliskuussa ilmestynyt neljäs pitkäsoitto Something To Die For palaa nimikappaleen lisäksi kakkosalbumin teemaan myös singlellä Better Off Dead. Musiikillisesti The Soundsin new wave revivalin eväät on jo kuitenkin syöty. Alkuperäiseltä Blondieltakin ilmestyy kesäkuussa uusi albumi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti