Turun Dynamossa järjestetyllä Elämän valttikortit -klubilla vierailleet dj:t soittivat elämänsä 50 tärkeintä kappaletta - hienoja ja viileitä biisejä.

Hanttikortit-blogissa esiteltäviä kappaleita on yli neljä kertaa enemmän. Esitysten taso vaihtelee helvetistä taivaaseen, mutta omasta mielestäni ne kaikki ovat mahtavia. Nää laulut teki minusta tän miehen.

tiistai 16. elokuuta 2011

#155: Volvot ulvoo kuun savuun - Sielun Veljet (1988)


Hassisen Koneen lauluntekijä Ismo Alangon, Koneen viimeisellä levyllä soittaneen ex-Madame George- ja ex-Kojo-kitaristi Jukka Orman, ex-TV:n Orjat -basisti Jouko Hohkon ja muiden muassa Kalevalassa sekä Dave Lindholmin Rock'n'Roll Bandissa ja Pen Leessä soittanut rumpaliveteraani Alf "Affe" Forsmanin Sielun Veljet vaikutti syntyessään todennäköisesti hyvin lyhytaikaiselta superkokoonpanolta.

Sen eripariset jäsenet kuitenkin loksahtivat yllättävällä tavalla paikoilleen ja yhdessä bändi sai aikaan jotakin paljon yksittäisiä jäseniään merkittävämpää. Alunperin kyse oli vain Alangon, Orman ja Forsmanin Iskelmätaivas-projektista, josta sitten kehkeytyi yhdessä asuva, syövä ja melkein samaan tahtiin hengittäväkin kokoonpano. Ensimmäinen levy (1983) oli tinkimätöntä ja synkkää post punkkia, mitä Hassisen Konetta diganneet eivät ymmärtäneet aluksi lainkaan.

Siekkarit otti yleisöstä työvoiton vimmaisilla ja maanisilla keikoillaan. Yhtyeen neljännen jäsenen, valomies Hannu "Vinski" Viholaisen epäortodoksiset valaistusratkaiisut tekivät osaltaan esiintymisistä elämää suurempia. Vähitellen Alangon glam rock -juuret alkoivat paistaa levyiltä läpi. T.T. Oksalan tavaramerkkisoundillaan tuottamat L'amourha (1985) ja Kuka teki huorin (1986) -albumit nostivat bändin maan suosituimpien levyttävien artistien joukkoon.

Ulkomaanviritelmä L'Amourderin julkaisujen jälkeen yhtye palasi Riku Mattilan tuottamalla akustisemmalla levyllä Suomi-Finland. Lavastaja ja erikoistehostemies Esa Parkatin kansikuvaksi sian ruhosta veistämä Helsingin kaupunginjohtaja ja ylipormestari Raimo Ilaskivi ei hillinnyt levyn nousua siekkareiden ainoaksi albumilistaykköseksi.

Suomi-Finland ei herättänyt varauksetonta innostusta. Monet ostajat pettyivät varmasti vaikeammin avautuvaan materiaaliin. Albumi ei sisältänyt suuria hittejä, mutta se on kestänyt ajan hammasta Oksalan tuottamia levyjä paremmin. Yhtyeen kaikkien jäsenten nimiin yhteisesti kreditoitu päätösraita Volvot ulvoo kuun savuun on vastustamaton shamanistinen rytmi-iloittelu ja ylistyslaulu skandinaavisen hyvinvointivaltion viimeisille huippuvuosille. Jyväskylän Ilokivessä toukokuussa 1989 äänitetty liveversio sisältyi vuonna 2008 julkaistulle Kansan parissa 1 -albumille.



Sielun Veljet hiipui pois 90-luvun alussa Alangon aloittaessa menestyksekkään soolouransa. Kuukausi sitten bändi teki Ilosaarirock-festivaalin 40-vuotisjuhlien kunniaksi näyttävän paluukeikan, josta kännykkävideo antaa kalpean aavistuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti